maanantai 28. lokakuuta 2019

Tuubit auki - Taiteilija kiittää


Mietin viimeiseen asti osallistumista tähän Taidemaalariliiton maanlaajuiseen avointen työhuoneiden tapahtumaan, sillä samalla kun ajatus tuntui hyvältä, se myös herätti epäilyjä. Ajattelin, että olisi hyvä järjestää kesän Tankarin näyttelyn jälkeen jotain työn puolesta maissakin ja siihen tämä lokakuinen viikonvaihde tuntui sopivan täydellisesti.

Sitten toisaalta epäilin, laittaako tällainen tapahtuma pikkukaupungissa kuitenkaan ihmisiä liikkeelle, löytyykö kiinnostusta tarpeeksi, että jaksaa nähdä vaivan järjestää kahdeksi päiväksi itsensä sitova tapahtuma, sopia lastenhoito siksi ajaksi ja laittaa työhuone näyttelykuntoon. Päätin kuitenkin rohkaistua avaamaan ovet, jotta ihmisillä olisi ainakin teoreettinen mahdollisuus tutustua työhöni.

Kokkola pääsi yllättämään positiivisesti! Olin valmistautunut sillä ajatuksella, että lauantaina voi jokunen paikalle tulla, mutta sunnuntai on tunnetusti hiljainen päivä täällä. Kuinka väärässä olinkaan! Lauantaina kiinnostuneita poikkesi ripotellen ja viimeinen tunti oli hiljainen, ulkona satoi. Muuten olin valmistautunut hyvin päivään, mutta vaihtorahakassaan en ollut huomannut varautua, kun vielä Toivon valtakunta -teossarjan aikaisia taidekortteja haluttiin ostaa.

Onneksi olin saanut sunnuntaillekin lapsille leikkipaikan muualta, sillä hankalaksi olisi mennyt, jos he olisivat olleet ateljeella vaatimassa huomiotani. Ihmisiä nimittäin tuli tuplasti lauantaihin verrattuna paikalle, ja sain kertoa työstäni ja kohdata ihmisiä. Sain kokea mukavia kohtaamisia, vuorovaikutusta ja verkostoitumistakin. Siis erittäin harvinaista herkkua minulle! Sosiaalisuutta kun ei tässä työssä ole liikaa.

Tapahtuma kaiken kaikkiaan siis antoi enemmän kuin uskalsin odottaa. Lämmin kiitos jokaiselle paikalle tulleelle.

Ja jos sinä olisit halunnut tulla käymään, mutta et jostain syystä päässyt, niin ei hätää. Sovitusti olen paikalla ja avaan ovea, mutta ota toki yhteyttä ensin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti