keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Viipyilyä lohdun pesässä

Lohdun pesä
2019, guassi kovalevylle, 30 cm x 24 cm
varattu

Tuorein maalaus tuli nimettyä myös taas lohdun pesäksi, taitaa olla jo ainakin kolmas tuon niminen tässä sarjassa. Mutta minkäs teet. Siinä pesässä haluan viipyillä, olla ja tulla lohdutetuksi. On tämä ihanaa terapiaa itselleni koko sarja, enkä halua siirtyä tästä vielä aikoihin pois. En ole vielä ollenkaan kyllästynyt tämän aiheen käsittelyyn, mieluummin päinvastoin.


Kuukauden päästä olen pitämässä avoimia ovia työhuoneellani, kun osallistun valtakunnalliseen Taidemaalariliiton Tuubit auki -tapahtumaan. Saapa nähdä, paljonko ehdin tehdä seinille täytettä ennen sitä. Ehkä täytyy pitää somehiljaisuutta uusien teoksien osalta pieni tovi, niin on sitten ihan uutta näytettävää työhuoneella vieraileville.

Ateljeellani poikkesi juuri pariskunta, joka oli pitkään haaveillut hankkivansa taidettani. Somen kautta he ovat seuranneet työskentelyäni ja olivat varanneet yhden tuoreen guassimaalauksen. Kuitenkin sen nähtyään teoksen pienuus yllätti, ja heidän silmänsä nauliintuivat öljymaalaukseen, joka oli menneenä kesänä esillä Tankarissa. Onnellisina lähtivät taulu kainalossa kotiinsa.

Hiljenevä
2019, öljy kankaalle, 42 cm x 32 cm, kehystetty
yksityiskokoelma

Sain myös tietää olevani vielä nuori taiteilija. Tämä on imartelevaa sen suhteen, kun vuosi sitten yllätyin kuinka keski-ikä tuli yllättäin, kun en voinutkaan enää osallistua Nuorten näyttelyn jurytykseen. Mutta nyt Pohjalainen Taiteilijaliitto on järjestämässä Nuori taide Pohjanmaalla -näyttelyn, jonne syntymävuoden osalta saan vielä tämän kerran osallistua, mikäli näyttelyyn teoksiani valitaan mukaan. Tästä toiveikkaana myöhemmin lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti