perjantai 26. heinäkuuta 2019

Uusia guassimaalauksia

Syvä miete
2019, guassi paperille A4
myytävänä


Hauras hiljainen
2019, guassi paperille A4
myyty


Kimpale haikeutta
2019, guassi paperille A4
myytävänä


Rauhoittuva
2019, guassi paperille A4
myyty


Rauhan pesä
2019, guassi paperille A4
myytävänä


Orastava unelma
2019, guassi paperille A4
myytävänä

Uusia guassimaalauksia syntyi tässä kesällä. Sain ne kehystyksestä tänään työhuoneelleni. Muutama on jo löytänyt ostajan. Ota yhteyttä, jos kiinnostus herää.


lauantai 13. heinäkuuta 2019

Kokkola-lehti 10.7.

Herkkää taidetta merellisessä maisemassa

Perjantaina avautuu Majakkasaari Tankarin kahvioon kesänäyttely. Näyttely on avoin kuukauden ja sen aikana järjestetään Tankarin kirkossa kolme konserttia.

Kesänäyttelyn taiteilijaksi on valittu kokkolalainen Annuli Viherjuuri. Näyttelyä luotsannut Kristina Klingenberg on iloinen taiteilijavalinnasta ja kertoo jo pidemmän aikaa pitäneensä Viherjuuren kädenjäljestä. Myös valittu paikka on hänen mielestään kaikin puolin sopiva.
- Pieni kahvio on mieluisa paikka Viherjuuren taiteelle, joka ilmaisee paljon tunteita. Tankarin kirkkokin on pieni, joten ihmiset pääsevät lähemmäksi esiintyjiä.
Avajaispäivää edeltävänä torstai-iltana on aika ensimmäiselle konsertille, jossa Joanna Hanhikoski on soittamassa selloa ja hänen isänsä Ari Hanhikoski alttoviulua. Viherjuuren puoliso, Tuomo Viherjuuri soittaa alttotorvea ja laulaa. Klingenberg kertoo konsertteihin olevan helpointa tulla omalla veneellä.
Hän uskoo näyttelyn saavuttavan monia ihmisiä, niin kokkolalaisia kuin muualtakin Tankariin saapuneita veneilijöitä. Näyttelyn avajaisia jouduttiin siirtämään keskiviikosta kovan tuulen vuoksi.

Kokkolalainen taiteilija Annuli Viherjuuri on pitänyt näyttelyitä aikaisemminkin Kokkolassa, Galleria Artistassa ja K. H. Renlundin museossa. Hän on opiskellut Kankaanpään taidekoulussa ja valmistumisestaan asti tehnyt taidetta.
- Kun valmistuin reilu kymmenen vuotta sitten, elettiin taiteessa nousukautta. Nuoria taiteilijoita sponsoroitiin ja heidän töitään ostettiin. Tuolloin minut valittiin Taidekeskus Salmelan kesän Nuoreksi taiteilijaksi. Vähän sen jälkeen seurasi työuupumus. Olin nuori ja vielä etsimässä itseäni, kertoo Viherjuuri.
Viherjuuri on lapsesta asti pitänyt piirtämisestä ja hänen lähisuvustaankin löytyi osaamista.
- Kun olin lapsi, vaari teki paljon käsillään kaikkea, nikkaroi ja piirsi. Hänellä oli pieni verstas talonsa yhdessä ikkunallisessa komerossa, joka oli kuin aarreaitta minulle, muistelee Viherjuuri.
Näyttelyitä Viherjuuri pitää tasaisin väliajoin. Tasapaino kotiäidin roolin ja työn tekemisen välillä on löytynyt, kun on oppinut rajaamaan työtaakkaa.
- Tätä projektia on ollut hyvä tehdä, koska tässä on ollut mahdollista tehdä niillä resursseilla kuin milloinkin kykenen.

Tankarin näyttelytöihin aihe Viherjuurella kumpusi omasta elämästä ja menneistä rankemmista vuosista. Teoksissa käsitellään ihmisen syviä tuntoja, kun haavoittumisen pelko ja elämän pettymykset laittavat kohtaamaan oman pienuutensa. Ne rakentuvat yhden ihmishahmon ympärille.
- Teoksissa on melankoliaa, mutta ei sellaista, mikä säikäyttäisi katsojan. Teossarjan kantava teema on kuitenkin toivo ja kuinka lohdun pesän suojiin voi käpertyä hiljentymään. Itselleni tämä on ollut kuin terapiaa, Viherjuuri selventää.
Öljymaalausten rinnalle taiteilija on tämän projektin aikana löytänyt guassimaalauksen.
- Kärsivällisenä ihmisenä pidän hitaasti valmistuvasta öljyllä maalaamisesta, mutta guassivärejä aion ehdottomasti käyttää jatkossakin.
Viherjuuri toivoo, että Tankarin näyttely tekee hänen taiteestaan tutumpaa paikallisille.

Anu Jylhä

Ripustusta ja mökkeilyä Tankarissa


Kova pohjoistuuli muutti suunnitelmia, mutta pääsin keskiviikkona kuitenkin saareen, vaikka isot aallot tekivätkin matkanteosta kuin huvipuistoelämyksen. Teokset löysivät paikkansa kahvilan seiniltä ja paljaat hirret teosten taustana toimivat yllättävän hyvin. 


Sitten olikin aika vaihtaa vapaalle, ja sain perheeni kanssa mökkeillä saaressa pari päivää. Tuuli tyyntyi ja Tankar antoi parastaan. Kuljimme poluilla ja kallioilla, lapset saivat puljata pienellä hiekkarannalla ja vietimme ihanaa kesäelämää.

 
Löydätkö kuvasta lampaita?


Ennen lähtöä ehdimme pitää vielä viralliset avajaiset näyttelylle. M/S Jenny kulki vihdoin ja toi saareen suuren joukon turisteja. Harva heistä oli tullut juuri avajaisten takia, mutta muutama oli tästä tietoinen ja yleisöä saimme. Alttoviulu & sello tekivät tilaisuudesta juhlavan.

Näyttely on pystyssä 10.8. asti. M/S Jennyn aikataulut löytyvät Kokkolan matkailun sivuilta.

maanantai 8. heinäkuuta 2019

ÖT 7.7.

"Annuli Viherjuuri i sin ateljé och med sin senaste serie oljemålningar på väggen bakom sig"
(foto: Jessica Poikkijoki)

Tässä eilen julkaistu Österbottens Tidningin artikkeli Tankariin tulevasta näyttelystä.

HUOM! Pohjoistuulen takia MS Jenny ei kulje vielä keskiviikkonakaan, joten konsertti järjestetään torstai-iltana ja avajaiset siirtyvät perjantaille klo 14.

Tröstens näste snart på Tankar
- Konst gör också konstnären gott, säger bildkonstnären Annuli Viherjuuri. Att måla verken som hon ska föra ut till Tankar var en slags terapi.

Karleby. För två år sedan under Konstrundan gjorde Kristina Klingenberg ett besök i Annuli Viherjuuris ateljé i stadsdelen Neristan i Karleby. Hon tyckte om vad hon såg där.
När hon frågade om den inflyttade Karlebykonstnären hade lust att ställa ut på ön Tankar fick hon genast ja till svar.
- Kristina önskade sig inte havslanskap, säger Annuli Viherjuuri.
Vilket var tur, för det är inte vad Annuli Viherjuuri målar. Hon gör snarare inre landskap.
- Jag arbetar med serier av verk. När jag började med den här serien arbetade jag rätt stort, men när hon bad mig ställa ut i café på Tankar insåg jag att jag behövde göra några mindre verk som skulle passa in där.
Arbetsnamnet för serien har varit "Hiljaiset varjot", stilla skuggor, men hon har övervägt att kalla den för "Lohdun pesä", tröstens näste.
- Tanken på tröstens näste löpte som en röd tråd genom mitt arbete. Människan kan befinna sig mitt i en storm, aningen inombords eller rent fysiskt, och ändå uppleva sig vara trygg. Det är möjligt att uppleva sinnefrid trots att man går igenom svårigheter.

Hon liknar sit arbete med serien vid en slags terapi.
- Jag har själv haft svåra perioder under de senaste åren. Jag upplever att min inspiration nu kommer ur dem. Konst gör också konstnären gott. Den är en slags självterapi.
Innan hon började göra mindre målningar hade hon aldrig målat i svart. Men nu behövdes också svärtan i bilderna, för att ge kontrast och styrka.
När hon började måla "Aran pesä", Den känsliges näste, visste hon inte varför det namnet kändes rätt. Efter ett tag förstod hon att målningen handlar om rädslor inför framtiden och om upplevelsen av att kunna vila tryggt, trost rädslorna.
När Kristina Klingenberg fick höra om temat tyckte hon att det passade perfekt för Tankar.
- Människans utsatthet och litenhet kommer fram i hennes verk, precis som det också i verkligheten gör här på havsomslutna Tankar. Litenhet på ett positivt sätt, där det ändå finns en grundtrygghet, säger Kristina Klingenberg.

"Annuli Viherjuuris oljemålnig på duk, "Aran pesä", är till storleken 40x30 centimeter. För henne är det att arbeta smått." (foto: Annuli Viherjuuri)

Vernissage för utställningen blir det onsdagen den 10 juli klockan 14.30. Konstnären finns då själv på plats och Joanna Hanhikoski spelar cello.
Under utställningstiden ordnas tre konserter i Tankar kyrka. Samma kväll som utställnigen öppnas sjuger Annuli Viherjuuris make, Tuomo Viherjuuri, i kyrkan.
Joanna Hanhikoski spelar cello och Ari Hanhikoski spelar altviolin.
Den 24 juli är det Markku Hekkala som sjunger och Julia Hansson som spelar dragspel.
Den 7 augusti spelar Christian Ahlskog klavikord, dessutom uppträder en vokalensemble.
Protektet Konst och musik på Tankar har fått stöd av Stiftelsen Kulturfonden för Gamlakarlebynejden och Karleby stad. Det stöds också av Karleby Turism.

Kristina Klingenberg berättar att hon fortfarande söker sponsorer för att kunna ordna båtttransport till de två senare konsertkvällarna.
- Evenemangen pä Tankar är småskaliga och man måste vara beredd på att ta ekonomiska risker.
- Jag tycker själv om småskaliga evenemang och överraskningar. För någon seglare eller båtfarare kan det bli en överrasking med konsert eller utställning mitt ute i havsbandet.
Själv har Klingenberg varit ute på Tankar sedan maj månad. Det är möjligt nu, när hon inte längre är aktiv tjänst i Karleby svenska församling.
- Det är en bra miljö för människan att vistas i och hit ut vill man bara ta med sig bra saker, som konstupplevelsen och god musik.

Jessica Poikkijoki